torstaina, joulukuuta 25, 2008




Poroparka.

Kuva parvekkeelta


Hyvää joulua ! Saimme tänne Etelä-Karjalaan valkean joulun. Olemme nauttineet siitä.

keskiviikkona, joulukuuta 17, 2008


Viimekesän Akileija.

Samaisen näyttelyn enkeleitä.

Tämän olen ottanut malliksi jostain näytelystä.

lauantaina, joulukuuta 06, 2008


Jouluenkeli.
Sininen tyynyenkeli.

Siskoni tekemä enkeli.

Ensimmäinen enkelini.
Kalpea enkeli.

Tämä on meidän pihalla oleva puutarhavaja, jonka rakentaminen alkoi tästä oven ikkunasta.
Omituinen omena.

perjantaina, joulukuuta 05, 2008

Tämän nimi on lumiperhonen, vaikka on väriltään sininen.


Uusin perhonen joka syntyi marraskuun lopulla.


Perhosia joita on jäänyt kotiin .
Sisareni joka minulle opetti tämän harrastuksen, on tehnyt tämän kauniin kallan.




Rantasaunan sininen iiris.


Tämä tulppaani on ensimmäisiä kokeilujani,kun en vielä oikein hallinnut hommaa.
Saunan ikkunasta ulos katsottuna näkyy tälläinen laiva.

Wc:n ikkunassa purjehtii tälläinen alus.

Purjelaiva kuistin ikkunalla

Ja poikakaveri tähyää järvelle. Olkoon nämä sitä minun puutarhan harrastusta nyt näin talvella kun ei kukkia ole kuvattavaksi.


Tässä istun enkä muuta voi. Kävin kuvaamassa lisää lasitöitäni tänään ja tämä tyttönen iloisesti minua tervehti talvisella pihamaalla.

torstaina, joulukuuta 04, 2008



Ja tämä kala on samaisen saunan wc:n ikkunassa.

Tässä on onkijatyttö jonka tein naapurin rantasaunalle.
Koelähetys on onnistunut joten jatkan näitä kuvien metsästyksiä. Yritän saada kokoon jonkunlaisen näytelyn. Kaikista lasitöistäni en ole ymmärtänyt kuvia ottaa,mutta on niitä joitakin jäänyt kotiin. Niistä saan varmaan jo alkuun jotain katsottavaa.
Tulppaanit
Tulppaanit parvekkeella

Tulppaani sisätiloissa.
Viimeisin lasityö

Blogiarkisto