perjantaina, elokuuta 28, 2009












Puutarhan satoa elokuussa.



lauantaina, elokuuta 15, 2009


Tässä ensimmäinen Tildani. Se syntyi eilen.

lauantaina, elokuuta 01, 2009

Pinja ratsastustunnilla 31.7.2009

perjantaina, heinäkuuta 17, 2009











Kuvia Lontoon suuresta kukkanäyttelystä. Alinna kuva prinsessa Dianan aamulenkiltä. Olen kulkenut hänen jalanjäljissään.




Lo
Lontoossa yhdessä.

Antiikki ostoksilla Notting Hillillä
Terveisiä Lontoosta Big Ben tuli nähtyä monelta puoleleta.

perjantaina, toukokuuta 22, 2009


tämän saa myös roikkumaan.



Viimeisin harrastukseni, rautalangasta vääntö ja käsivarret kärsii.


lauantaina, toukokuuta 09, 2009


vesikannu valmiina kasteluhommiin.







Tein tänään kanukan oksista Ähän ja Länkän. Nyt muistan miksi ne on niin kalliita kaupassa.


Lintu hautoo muniansa, joka kesä sama juttu

Soliseva kannu on asetettu taas paikalleen

torstaina, toukokuuta 07, 2009

Orvokit kestää kylmiäkin öitä.

Näsiä on kauneimmillaan.

tiistaina, huhtikuuta 21, 2009

Joskus äidille tehty enkeli.

Tanssipari lahjaksi 50 vuotiaalle ystävättärelle

keskiviikkona, maaliskuuta 25, 2009


Auringonkukkasiemenleipää.

sunnuntaina, maaliskuuta 15, 2009





Koinpa iloisen yllätyksen kun toin liljan pois pannuhuoneen hämärästä, missä se oli viettänyt koko talven. Kolme päivää auringonvaloa ja 15 kukkaa nupullaan. Ihanaa keväton koittanut.

perjantaina, helmikuuta 20, 2009

Ja vielä pari päivää myöhemmin.

Mummin käsittelyn jälkeen.
Hiihtolomalainen tulo iltana.
Ja tässä Pinjan perhoskoira.
Pinjan piirtämä heppa.

tiistaina, helmikuuta 17, 2009

Suklaamuffinssit.

Pinja leipoi meille iltakahvin kanssa muffinsia. Olipa herkullisia. Kiitos Pinjalle.

sunnuntaina, helmikuuta 15, 2009

Nelli karvakuono hiihtolomalla mummin ja ukin luona.

perjantaina, helmikuuta 06, 2009


Tein ensimmäiset sukat yhdellä värillä. Yhtä ihanat kun kaksivärisetkin mutta vaikeampi tehdä.

Kaunis keijukainen syntyi jouluksi ja lensi "personal treenarin" ikkunaan.

tiistaina, helmikuuta 03, 2009









Aurinko on vielä kovin alhalla mutta paistaa jo kirkkaana jäälle.


Halkeamia jäässä.

Luonnon tekemää jää taidett.
Ihana luistelusää. Tuuli tuiverteli kasvoilla.